Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2026:2 – Lemmikkieläimen hoidosta korvattavan vahingon määrä

Korkein oikeus on 15.1.2026 antanut ratkaisun KKO 2026:2 koskien esinevahingon perusteella maksettavaa vahingonkorvauksen määrää, kun kyse on lemmikkieläimelle aiheutuneesta vahingosta.

Asian tausta

C:n koira oli hyökännyt A:n ja B:n koiran kimppuun, jonka seurauksena koiralle oli tullut vammoja. A ja B vaativat kanteessaan C:ltä korvausta koiran hoitokustannuksista, lääke- ja hoitotarvikekustannuksista sekä matkakustannuksista yhteensä 5 942,10 euroa. C katsoi korvausvastuunsa rajoittuneen koiran taloudelliseen arvoon, jonka hän väitti olevan enintään 1500 euroa.

Käräjäoikeus velvoitti C:n suorittamaan A:lle ja B:lle tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon korvauksena koiran hoitokustannuksista 4 500 euroa soviteltuaan korvauksen määrää B:n myötävaikutuksen perusteella. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Korkeimman oikeuden arvioitavana oli kysymys korvattavan vahingon määrästä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Korkeimman oikeuden ratkaisun lähtökohtana oli täyden korvauksen periaate, jonka mukaan vahinkoa kärsinyt pyritään asettamaan siihen asemaan, jossa hän olisi, jos vahinkoa ei olisi tapahtunut. Korvausvelvollisuutta rajoittavana tekijänä huomioon oli otettava vahingonkorvausoikeudellinen periaate, jonka mukaan vahinkoa kärsineen on pyrittävä rajoittamaan vahinkonsa määrää.

Arvioinnissa korkein oikeus viittasi eläinten suojelua ja hyvinvointia sekä eläimen pitämiseen liittyviä velvoitteita koskevaan sääntelyyn, joka velvoittaa esimerkiksi lemmikin omistajia. Korkeimman oikeuden mukaan eläimen loukkaannuttua täyden korvauksen periaatteesta seuraa, että esinevahinkona on lähtökohtaisesti korvattava mm. kustannukset toimenpiteistä eläimen tervehdyttämiseksi. Tapauksessa koiran hoitamisesta aiheutuneet kustannukset perustuivat eläimelle aiheutuneiden vammojen intensiiviseen hoitoon. Asiassa annetusta selvityksestä ei korkeimman oikeuden mukaan ilmennyt, että koiran lopettaminen olisi ollut eläimen asianmukaisen hoidon kannalta perusteltua.

Korkein oikeus katsoi, että kanteessa tarkoitetut kustannukset perustuivat toimenpiteisiin, jotka olivat perusteltuja eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Kustannuksia ei pidetty kohtuuttomina suhteessa siihen, mitä omistajien yleisesti arvioidaan olevan valmiita maksamaan koiriensa hoidosta, ja näin ollen ne olivat korvattavia esinevahinkoja. Korkein oikeus linjasi, ettei vahingonkärsijän vahingonrajoittamisvelvollisuus tarkoita sitä, että korvattavan vahingon määrä rajoittuisi ainoastaan vastaavanlaisen koiran hankintahintaan.

Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.

Johtopäätökset

Kaikki oikeusasteet päätyivät asiassa samaan lopputulokseen. Vaikka hoitokustannukset ylittivätkin huomattavasti koiran taloudellisen arvon, lemmikkieläimen taloudellista arvoa ei kaikissa tilanteissa voida asettaa korvauksen määrän ylärajaksi.

Ratkaisun perusteella vaikuttaa siltä, että vaikka eläimet rinnastetaankin juridisesti esineisiin, niitä koskeva erityissääntely velvoittaa laajentamaan arviointia puhtaasti vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista. Vahingon kohdistuessa eläimeen arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota eläimelle annettuun asianmukaiseen hoitoon suhteessa sen terveydentilaan ja elinkelpoisuuteen. Jos vahingoittuneen eläimen toimintakykyä tai elämänlaatua ei kyettäisi turvaamaan ja eläin jouduttaisiin lopettamaan, vahingonkorvauksen määrän arviointi saattaisi kohdistua vastaavanlaisen eläimen hankintahintaan.

Ruotsin HD on ratkaisukäytännössään päätynyt lemmikkieläimen osalta vastaavanlaiseen ratkaisuun (NJA 2001 s. 65 II) viitaten perusteluissaan lemmikkieläimen tuottamaan tunnearvoon omistajalleen. On mielenkiintoista, että korkein oikeus ei tuoreen ratkaisunsa perusteluissa ainakaan suoraan viitannut lemmikin tunnearvoon.

Vahingonkorvausoikeudellisesti ratkaisu jatkaa korkeimman oikeuden linjauksia esinevahingon korvaamisesta tilanteissa, joissa esineen arvon määrittäminen ei ole täysin yksinkertaista. Korkein oikeus arvioi ratkaisussaan KKO 2025:98 vahingonkorvauksen määrää tilanteessa, jossa vapaa-ajan käyttöön tarkoitettu rakennus tuhoutui käyttökelvottomaksi. Ratkaisussa vahingonkorvaus tuhoutuneesta rakennuksesta määrättiin uuden vastaavan rakennuksen rakentamiskustannusten perusteella ottamalla kuitenkin vähennyksenä huomioon tasonparannuksesta ja rakennuksen osien käyttöiän pidentymisestä aiheutuva hyöty, vaikka korvaus ylittikin tuhoutuneen rakennuksen arvioidun myyntihinnan.

Ratkaisuilla pyritään linjaamaan sitä, miten vahingon kärsijä voidaan asettaa vaikeasti rahallisesti määritettävissä tilanteissa siihen asemaan, jossa hän olisi, jos vahinkoa ei olisi tapahtunut ilman, että hän saa etua saamastaan korvauksesta rikastumiskiellon vastaisesti.

Molemmissa ratkaisuissa korostuu se, että täyden korvauksen periaatteen arviointi on riippuvainen tapauskohtaisista olosuhteista ja ennen kaikkea, minkä laatuisesta tai tyyppisestä esineestä on kyse. Näin ollen ratkaisuista ei voine johtaa mitään yleisempää kaikenlaiseen omaisuuteen soveltuvaa oikeusohjetta.

Saara Järvinen

Juristi